Näyttämön edessä, ensimmäisellä rivillä, istui hermostunut mies. Esirippu aukesi ja näytelmän ensi-ilta oli totta. Valot sammuivat ja yleisö hiljeni. Mies seurasi ensimmäistä kohtausta tarkasti ja toivoi ihmettä.
Mies oli Karel Čapek, tshekkiläinen kirjailija. Elettiin vuotta 1920 ja maailma toipui ensimmäisen maailmansodan pahuuksista. Samalla kun tykit hiljenivät ja aseet vaimenivat, ihmiset kurottivat kohti uutta tulevaisuutta.
Sitä tulevaisuutta hamusi myös Čapekin näytelmä. Siinä Rossumin tehtaat synnyttivät maailmaan ihmisen kaltaisia robotteja, jotka pystyivät työskentelemään kuin kuka tahansa meistä. Ajatus oli mullistava, ja se toi palan huomisen maailmaa häkeltyneen yleisön eteen.
Näytelmästä tuli menestys. Ensimmäistä kertaa käytetty robotti-sana vakiintui käyttöön, ja näytelmä oli muutenkin hämmästyttävällä tavalla aikaansa edellä. Sen vaikutus näkyy tänään koko maailmassa, myös meidän lahtelaisessa ohjelmistotalossa.
Čapekin maalailemaa tulevaisuuden teknologiaa valmistetaan edelleen Rossumin seinien sisällä. Jo pian kaksi vuosikymmentä olemme tuoneet ihmisille tehokkaita, helppoja ja turvallisia ratkaisuja. Alunperin liikeideamme liittyi robotiikkaan, mutta se on täsmentynyt työn ja alihankkijaketjun hallintaan.
Rossumin nimen alkuosa antaa joskus ihmisille venäjänkielisen soinnun, koska Venäjällä on joitakin Ros-alkuisia yrityksiä, kuten maailman johtavimpiin ydinpolttoaineen tuottajiin lukeutuva Rosatom.
Oikeammin Ros-sana viittaa robotiikkaan tai ruusuun .
Rossum on myös sukunimi, ja eniten heitä on Hollannissa ja Yhdysvalloissa. Joidenkin näyttelijöiden ja kuuluisien sukuhaarojen nimi on Rossum, jonka vuoksi törmäämme silloin tällöin hauskoihin väärinkäsityksiin.
Harri Koskinen, Toimitusjohtaja