ROSSUM CONNECT
Kentällä liikkuvien työntekijöiden työnohjaus onnistuu kohtalaisen helposti, jos kaikki ovat omia työntekijöitä tai vähintään käyttävät yrityksen omaa järjestelmää. Kun ulkoistamme asennustyötä tai ostamme resursseja urakoitsijalta tai alihankkijalta, niin ehkä yksi tavoite on oman työn helpottaminen. Esimerkiksi se, että ei tarvitse huolehtia kentällä käytettävästä järjestelmästä ja mobiliteetista.
Järjestelmästä ei tarvitse huolehtia, mutta hyötyjen varmistamiseksi tulisi sopia yhteistyökumppanin kanssa siitä miten ja millä välineillä työn etenemistä ja toteutumatietoja raportoidaan. Asiakkaiden tiedusteluihin pitää pystyä uudessakin tilanteessa vastaamaan, joten reaaliaikaisesta tilannekuvasta ei voi luopua.
Tämän lisäksi yhteistyösopimus urakoitsijan kanssa sisältää palvelutasoja, erilaisia käsittelysääntöjä eri tyyppisille töille, peruutettujen töiden käsittelyä, viime hetken muutosten vaikutuksen työn hinnoitteluun jne. Esimerkiksi sopimuksessa voi olla sovittu, että mikäli työtä on jo aloitettu ja se peruuntuu, niin urakoitsijalla on oikeus laskuttaa sovitun mallin mukaisesti. Toinen esimerkki voisi olla tilanne, jossa tilaaja haluaa valmis-kuittauksen yhteydessä tietyn tyyppisistä töistä tietyn tyyppisiä toteutumaan perustuvia luokittelutietoja. Joskus sopimuskohtaisten prosessien lisääminen integraatioon voi muodostua ongelmaksi. Lisäksi yhteistyökumppanin vaihtaminen voi edellyttää samojen asioiden uudelleen koodaamista uuden urakoitsijan rajapintaan.
Rossum Connect tarjoaa mahdollisuuden lisätä sopimukseen liittyvät erityisehdot rajapintaan. Kun järjestelmä tukee sopimuksen mukaista prosessia, niin työn suorittajan ei tarvitse miettiä mitä mihinkin työhön tulisi raportoida. Jos virheellisiä valintoja ei pääse tekemään, niin niitä ei tarvitse myöskään jälkikäteen selvitellä ja selitellä. Ohjelmiston tulisi ohjata noudattamaan oikeaa prosessia ja tarjota vain sallitut valinnat. Tämä on laadukasta ja tehokasta sekä tilaajalle, että urakoitsijalle!
+358 50 534 0109
customerservice@rossum.fi
Rossum Oy, Jussilankatu 6, 15680, Lahti, Finland
Business ID 0978238-7
rossum.fi