Rossum Oy

Yritysesittely

Suomen vahvimmat

LuotettavaKumppaniyritys

Rossum Oy on vuonna 1994 perustettu suomalainen toiminnanohjaukseen erikoistunut ohjelmistoyritys.

Olemme vuodesta 2000 alkaen keskittyneet palvelemaan erityisesti liikkuvaa työtä tekeviä yrityksiä sekä koko toimitusketjua liikkuvan työn tilaajasta urakoitsijoihin ja aliurakoitsijoihin. Asiakkainamme on rakennussektorin ja telesektorin yrityksiä isoimmista suomalaisista teleoperaattoreista pieniin aliurakoitsijoihin.

Tarjoamme tuotteitamme verkkopalveluina, joiden käyttöönotto ja käyttö on vaivatonta eikä vaadi isoja alkuinvestointeja. Meillä on myös vankka kokemus palveluidemme yhdistämisestä ja integroimisesta asiakkaidemme sisäisiin järjestelmiin ja kolmansien osapuolien tarjoamiin palveluihin.

Saunassa syntynyt idea

Saunatarvikkeita lauteilla

Suomalaiset ovat vuosisatojen saatossa syntyneet saunassa, moni suurmies ja -nainen on tullut tähän maailmaan saunan kautta. Myös monet suuret ideat saavat alkunsa saunassa – kuten Rossumin liikeideakin.

Vuoden 1999 syksyllä oli erityisen kylmää ja sateista. Monen mieli oli maassa ja työtkin painoivat päälle. Eräänkin rakennusalan aliurakointiin keskittyneen yrityksen talousjohtaja oli uupumaisillaan paperitöidensä keskelle. Hän vastasi yksin koko yrityksensä taloushallinnosta, ja konttorin jokainen nurkka oli paperia väärällään.

Saunassa syntyi kuitenkin ajatus kännykällä käytettävästä järjestelmästä, jolla tiedot voitaisiin kerätä helposti suoraan työmailta. Ja jonka avulla kerätyt tiedot pystyttäisiin jalostamaan automaattisesti palkka- ja laskutusehdotuksiksi taloushallinnon ohjelmistoon.

Ratkaisu oli täydellinen menestys!

Sen varaan rakennettiin koko aliurakoitsijan liiketoiminta, ja järjestelmää laajennettiin niin, että muutamaa vuotta myöhemmin se oli voimakkaasti kasvaneen yrityksen tärkein tuottavuuden parantaja.

Vuodesta 2000 Rossum Oy on keskittynyt palvelemaan asiakkaitaan saunassa syntyneen ideansa avulla.